Kiinnitän huomion ensin naisen vihreään T-paitaan. Pakkasta on varmaan kymmenen, ellei enemmänkin. Nainen kieppuu miehen ympärillä ja he vaikuttavat rakastavaisilta, sellaisilta, jotka eivät malta pitää käsiään erossa toisistaan. Jokin kuitenkin kiinnittää huomion, laittaa katsomaan tarkemmin. Lähestyessäni naista huomaan, mikä on enemmän vialla. Naisella ei ole kenkiä, farkut loppuvat paljaisiin jalkoihin, jotka ovat mustuneet jalkapohjista. Henkäisen syvään ja tunnen miten kylmä kouraisee sisältä. Naisella on pakko olla kylmä, järkyttävän kylmä. Silti nainen pyörii miehen ympärillä, tarttuu tätä käsipuolesta kiinni ja yrittää puhua. Mies tönii naista poispäin, tyrkkii kauemmaksi tylsistyneen näköisenä. Mies on menossa metroon, mutta nainen seuraa, eikä usko vaikka mies yrittää vältellä. Välillä nainen pyyhkii kyyneleitä poskiltaan ja tarttuu taas miehen käteen anovasti. Tekee pahaa katsoa. Lapset tuijottavat silmät pyöreinä vähäpukeista naista ja tämän miestä. Minä ihmettelen, etteivät vartiat ole tulleet paikalle tarkistamaan, eikö heidän pitäisi? Rullaportaissa sanon lapsille, etteivät he koskaan saa ottaa itselleen miestä, joka kohtelee heitä samoin tavoin, ei ikinä! Lapset tahtovat tietää millä tavoin ja kysyvät miten mies kohtelee naista? He ehkä ihmettelevät, miksi naisella ei ole kenkiä ja takkia, mutta eivät ymmärrä, että siinä voisi olla jotain enemmän, jotain joka on miehestä lähtöisin. Kun pääsemme metroasemalta, sytytän tupakan ja jään odottamaan. Tiedän, että pariskunta tulee kohta perässä. Lapset viilettävät jo pidemmällä, he ovat unohtaneet naisen. Kuulen miten he ärsyttävät toisiaan ja nauravat, juostessaan kilpaa toisiaan karkuun. Sitten pariskunta tulee, mies kävelee ripeästi eteenpäin ja nainen tulee perässä. Hetkeksi katseemme kohtaavat. Huomaan naisen laikuttuneen posken, aivan kuin siihen olisi lyöty. Tahtoisin sanoa jotain, mutta ainut mitä saan sanottua, on "voi ei" ja sekin tulee suustani susrullisen alistuneesti. Jään katsomaan, miten nainen kävelee paljoin jaloin jäisellä asfaltilla. Hetken mietin, että juoksen perään ja annan kenkäni sekä takkini naiselle, en kuitenkaan juokse vaan suuntaan kotiin. Kun olen saanut pojan päiväunille soitan miehelle ja kerron, miten onnellinen olen siitä, että juuri hän on minun mieheni.

Toivottavasti naisella on tänään kaikki hyvin. Toivottavasti hän ymmärtää, että tuollaisen miehen vuoksi ei kannata uhrata yhtään vuotta elämästään. Toivottavasti hän ymmärtää, että paljon arvokkaampi ja ansaitsee kauniimpaa, kuin nöyryytyksen metroasemalla ja keuhkokuumeen. Yksin kukaan ei voi pitää parisuhdetta yllä. Yhden ihmisen rakkaus ei riitä, siihen tarvitaan kaksi.