Olen lukenut muiden kirjailijoiden ohjeita kirjan kirjoittamiseen. Lähinnä mielenkiinnosta, en niinkään siksi, että uskoisin heidän tietävän parhaan tavan minulle. Konfliktit, kliimaksit, synopsit ja mitä viellä...johan sitä kokematonta alkaa pelottamaan ja epäilemään itseään. Työ on monimutkaista ja jokainen kirjailija nostaa sen yhden asian tärkeimmäksi, jokaisen oman näkemyksen mukaan. Ja kun huomaa, että itsestään sitä ei löydykkään, alkaa miettimään...miettimään ja epäilemään. Tai minä ainakin. Hetken epäilin, lukiessani Remeksen opusta, kunnes tajusin, että se on turhaa! Minun mielestäni taas kirjailijan tärkein ominaisuus on rakkaus kirjoittamiseen. Jostain toisesta taas se on jokin muu. Tosin minulla ja sillä jollakulla muulla ei ole viellä yhtään julkiastua kirjaa, ei edes valmista. Palavaa halua kyllä löytyy, yöllistä tuskaa, kun kädet huutavat kynää ja paperia, ruumis unta.

Salaa minä kadehdin toimittajia, kirjailijoita ja näytelmien kirjoittajia, kaikkia, jotka ovat saaneet kynänsä näkyviin ja siitä viellä rahaa. Omat keskeneräiset kirjoitukseni vainoavat minua ja tuska siitä, että minusta ei kenties koskaan tule kirjailijaa. Tai vainosi, ei vainoa enään. Minä määrittelen itse kirjailijan ja se on juurikin tälläinen, yhtä onneton pöytälaatikko runoilija kuin minäkin. Joten olen omassa itsekskeisyydessäni julistanut itseni kirjailijaksi, siitäkin huolimatta, että kirjoitukseni vilisevät ala-arvoisia kirjoitusvirheitä ja ovat luultavasti moskaa muista. En edes välitä siitä, että tälläisellä menttaliteetillähän sitä voisi sitten kutsua itseään lääkäriksikin, kun on tunteen paloa kyseiseen ammattiin. Niissä on eroa, en voi tappaa ketään kirjoittamalla tai ajaa konkurssiin, korkeintaan vain tehdä perheeni hulluksi, kun olen uppoutunut omaan sisäiseen maailmaani, kuulematta ja näkemättä mitään. Asunto on täynnä villakoiria, likaisia tiskejä ja vaatteita, mutta edessäni on kasa paperia täynnä tekstiä.

Minuun on iskenyt uudenlainen inspiraatio ja kirjani, se on jo puoliksi tehty. Sanon näin, vaikka koneellani on tektiä tuskin kolmen paperin verran.