Täytyy sanoa, että lapset osaavat kyllä myös antaa paljon. Eniten ehkä perspektiiviä maailmaan. Näin aamusta, kun olen saanut pohtia maailman ihmeitä viisivuotiaan tyttöni kanssa, en osaa kuin olla kiitollinen. Hän on fiksu likka. Luultavasti hänestä tulee isona ydinfyysikko tai sitten sirkuksen strapetsitaiteilija. Kyse ei ole siitä mihin älli riittää, uskon, että hänellä se riittää vaikka mihin, vaan siitä, mikä tekee hänet onnelliseksi. Luulen, että se on sirkus.

Tyttö on siis viiden. Hän on opetellut itse lukemaan ja kirjoittamaan ja nyt hän haluaisi oppia kertotaulun. Hänen tiedonhalunsa on kyltymätön. Tänään seurasimme rullaportaiden kulkua, pohtien miten ne ovat tehty ja mikä saa portaat ylhäällä menemään mataliksi ja tasaiseksi "matoksi". Hän saattaa kysyä mistä ihmiset on tehty tai talot. Kerran hän kysyi minulta, mitä tapahtuu aivosoluille sitten, kun ne ovat kulkeneet kropan läpi hakien tietoa ja tulevat takaisin aivoihin. Tai sitten hän sattaa vain todeta "Jos ihminen kuolee, mutta häntä rakastaa, niin silloin se ihminen on aina vierellä, vaikka olisikin kuollut." Tyttö on myös sitä mieltä, että kun hänen siskonsa saa lapsia, minä kuolen vanhuuteen ja siskosta tulee sitten hänen äiti. Ja kun minusta tulee todella vanha tulee viisi vuotiaasta minun äiti ja minä muutun lapseksi.

Olen joutunut pohtimaan hänen kanssaan enemmän asioita, mitä koulussa on koskaan opetettu. Mistä lumi tulee? Miksi se on valkoista? Kuka on tehnyt voikukat ja koska ne ovat syntyneet maailmaan? Mistä ihmiset ovat ilmestyneet ja mistä kaikista aineista ihmiset on tehty ja miten (ei häntä ei kiinnosta kukat ja mehiläiset vaan se, mitä solut tekevät ja miten se on mahdollista). Mistä seinät on tehty tai pöydät ja tuolit. Miten jauhoista, munista ja sokerista voi tulla kakku? Mistä kerma on tehty ja miksi se on valkoista? Voiko kuu tippua taivaalta? Jos minä en olisi syntynyt olsiko hän silti olemassa? Tai puhunko minä totta, kun kerron, että olen ollut lapsi itsekkin? Ja missä hän oli silloin, kun ei ollut viellä syntynyt ja mistä hän tuli maailmaan? Miksi unessa voi tuntea kipua ja mistä unet tulevat? Ovatko ne totta ja jos eivät, niin miksi niissä voi tuntea, haistaa ja maistaa?

Tytölläni on myös valtava mielikuvitus. Hänellä on myös mielikuvitus ystävä, Janne. Todella ärsyttävä pojankoltiainen, jota olen kieltänyt toisinaan vierailemasta meillä, kun tekee vain kepposia. Hän ilmestyi n. 2-vuotta sitten meille. Aluksi olimme huolissamme, kun Janne ilmestyi. Mietimme onko se normaalia ja ymmärtääkö tyttö, ettei Jannea oikeasti ole olemassakaan. Ettei hän voi kertoa Jannen syöneen kaikkia pipareita salaa, jos hän itse oli niin tehnyt. Jannen äiti tekee herkkua, joka on valmistettu manteleista joiden päällä on ripuliinia. Itsestäni kyseinen herkku kuulostaa kyllä aika kyseenalaiselta. Mutta mitäpä sitä väittämään vastaan, kun en ole maistanutkaan. Samainen tyttö myös tutkii asioita ja saa päähänsä kokeilla mitä erikoisempia asioita. Kerran hän sai sateenvarjon jumiin kurkkuunsa. Tosinaan hän on jäänyt jalastaan tai kädestään kiinni patteriin tai johonkin muuhun yhtä mahdottomaan ja ahtaaseen koloon tahi välikköön. Erään kerran hän oli saanut päänsä ujutettua sängyn lautojen väliin, mutta ei enään pois sieltä.

Hänen kanssaan elämä on siis yhtä etsimistä ja ihmettelemistä. Se on täynnä mörköjä, enkeleitä ja hirviöitä. Näkymättömiä ystäviä, joille täytyy tarjota pullaa ja mehua. Seikkailuja, joiden nimi on elämä ja joissa vain mielikuvitus on rajana. Silti, tyttöni sai minut nauramaan hämmästyksestä, kun kielsin häntä katkaisemasta puun oksaa. Selitin, että puuhun sattuu ja se alkaa itkemään. "No hei äiti, ei puulla ole silmiä, joten ei se voi itkeä! Etkö sä muka tiennyt?"

Tänään olen kuitenkin päässyt katselemaan maailmaa viisivuotiaan silmin, enkä voi käsittää miten eilen olin valmis pakenemaan näin rikasta ja mielenkiintoista maailmaa tylsään työhön. Mistäpä saisin enemmän ideoita ja uusia näkökulmia asioihin, kuin lapsiltani?